Kaikki harjoitusmaksut koostuvat kunkin kauden maksusta ja kerran vuodessa sen lisäksi maksettavasta jäsenmaksusta (20 €). Jokaisen yhdistyksen jäsenen – niin alkeiskurssilaisen, harrastajan kuin ohjaajankin – tulee maksaa yhdistyksen jäsenmaksu kuluvalle vuodelle. Jäsenmaksu maksetaan vuoden ensimmäisen harjoitusmaksun yhteydessä, ja alkeiskursseissa jäsenmaksu sisältyy kurssin hintaan.
Aikuiset:
Harjoitusmaksu oikeuttaa käymään kaikissa lajiharjoituksissa, joihin on olemassa alkeiskurssia vastaavat taidot. Lisäksi harjoitusmaksu oikeuttaa käyttämään yhdistyksen salia vapaaharjoitteluun niinä aikoina, jolloin salilla ei ole ohjattuja harjoituksia.
Lapset ja nuoret:
Harjoitusmaksu oikeuttaa käymään sen ryhmän harjoituksissa, johon lapsi tai nuori on kauden alussa ilmoitettu.
Ilmoittaudu harjoittelemaan järjestelmän kautta. Ilmoittautumisen jälkeen saat laskun sähköpostiisi.
Maksa lasku jollakin seuraavista tavoista:
Verkkopankissa
Jos maksat verkkopankissa, tieto maksustasi päivittyy järjestelmäämme yleensä muutamien päivien viiveellä, joten ota varmuudeksi kuitti maksusta tullessasi ensimmäisen kerran salille.
Salilla pankki- tai luottokortilla (myös Electron käy)
Käteistä emme ikävä kyllä voi ottaa vastaan.
Liikuntaseteleillä (Smartum, Easybreak ja Nets)
Voit odottaa laskun maksamisen kanssa siihen asti, että kausi alkaa. Tällöin liikuntasetelit voidaan käsitellä harjoitussalin vastaanotossa ensimmäisten harjoituskertojen yhteydessä.
Päivitä kulunvalvontalätkäsi seuran vastaanotossa.
Nauti treenaamisesta 🙂
Ajankohtaista
This message is only visible to admins.
Problem displaying Facebook posts. Click to show error